Kiitos!

Kiitos kaikille minua äänestäneille ja muilla tavoin tukeneille. Tukiryhmäläiset, te teitte upeaa työtä:) Erityiskiitos kuuluu kuitenkin äidilleni, jonka työpanosta ilman tästä ei olisi tullut yhtään mitään. Kiitos! 864 ääntä pidän hyvänä saavutuksena ensikertalaiselle, varsinkaan kun yhden äänen hinta ei päätä huimaa. Ennalta en myöskään osannut kuvitella kaikkia niitä asioita, joita vaalikampanjan aikana opin.

Muuten vaalien lopputulos, kauniisti sanottuna, ottaa päähän. Ei auta muuta kuin purra hammasta, sisuuntua ja ymmärtää se, että tämä kuuluu demokratiaan. Monessa muussakin maassa vasemmisto on kärsinyt tappiota sen jälkeen kun lama on voitettu ja ihmisten hyvinvointi lisääntynyt. Toisaalta ne, joiden hyvinvointi ei ole kasvanut, jättävät äänestämättä. Tietysti tässä on itsetutkiskelun paikka koko puolueella. Tuntuu, että luotimme liian paljon vanhoihin turvallisiin vaalityömenetelmiin.

Eniten tässä kaikessa kuitenkin harmittaa se, että ääniä saadaan ihan muilla ansioilla kuin sillä varsinaisella hyvällä työllä. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa, kun Filatovin Tarja oli vaarassa pudota eduskunnasta, silmät kostuivat. Onneksi lopulta kävi hyvin.

Poliitikkoja syytetään arjesta vieraantumisesta. Kotona vallitseva kaaos ja pyykkivuori todistavat, että niin taisi itsellekin käydä kampanjoinnin tiimellyksessä. Onneksi harjoitteluinfo yhdeksältä aamulla palautti tehokkaasti maan pinnalle. Nyt eikun tuntsareita tekemään (ja palloilukansiota, muutamaa esseetä, kässän tilkkuja, paria tenttiä, alueanalyysia..).

Ainakin nyt tuntuu siltä, että tästä on hyvä jatkaa neljän vuoden päästä. Mahdollisella seuraavalla kerralla täytyy panostaa ainakin Artjärveen (0 ääntä). Iloita voi toki siitä, että sain kaksi ääntä Ypäjältä, joka on Hämeen keskustalaisin kunta.

Blogin kirjoittaminen ei myöskään lopu vaaleihin. Uutta tekstiä on luvassa heti, kun olen selvinnyt tilapäisestä pääntyhjyystunteesta, saanut muuton tehtyä sekä nukuttua univelat pois. Normaali arki, mitä se sitten ikinä onkin, tuntuu juuri nyt kovin houkuttelevalta.

Joukkovoimaa

Seurasin eilen maikkarin pääministeritenttiä, enkä voi taas muuta kuin kiehua itsekseni. Keskustelu sinällään oli näiden vaalien tv-tenttien parasta tasoa ja vihdoin päästiin kunnolla keskustelemaan puolueiden tavoitteista ja ennen kaikkea siitä mistä rahat ”lupausten” täyttämiseen löydetään. Pettynyt olen siihen, että taas lopulta päädyttiin keskustelemaan eläkkeistä.

Ja nyt ei pidä ymmärtää väärin. En halua rakentaa mitään vastakkainasettelua eri ikäryhmien välille. Eläkeläisten aseman parantaminen ja vanhustenhuollon kuntoon saaminen ovat tärkeitä asioita. Osa eläkeläisistä elää todella pienien tuloilla terveydenhuolto- ja lääkekustannusten syödessä suurimman osan tuloista. Eläkeläisten palkansaajia korkeampi verotus on myös asia, joka tulee korjata. Siitä huolimatta väitän, että vanhukset eivät suinkaan ole ainoita, joiden asemassa on parantamisen varaa. Siksi kiukuttaa, että eläkeasioiden puiminen on saanut julkisessa keskustelussa suhteettomasti sijaa. Milloin ollaan viimeksi kunnolla keskusteltu esimerkiksi opiskelijoiden tai lapsiperheiden aseman parantamisesta?

Ilkeästi ajateltuna tuntuu myös vähän siltä, että puolueet ovat nostaneet vanhusten asiat vaalien tärkeimmäksi asiaksi siksi, että heillä (ja meillä) on suuri huoli siitä, mitä tapahtuu, jos eläkeläiset eivät äänestäkään. Nuorten aikuisten asioista ei puhuta, koska nuoret muutenkin äänestävät vanhusväestöä laiskemmin. Eläkeläisistä tuntuu löytyvän enemmän joukkovoimaa kuin meistä nuoremmista.

Suurin osa kansanedustajaehdokkaan tapaamista ihmisistä on eläkeläisiä. Eläkeläiset osaavat vaatia, ja kuten rouva Eläkeläinen 1 osuvasti Forssan torilla totesi, ne jotka eniten ovat äänessä, ovat niitä, joilla vähiten olisi valitettavaa. Nuoria syytetään siitä, ettemme ymmärrä millaisilla tuloilla eläkeläiset joutuvat tulemaan toimeen. Väitän ymmärtäväni. Sen sijaan aika harvalla eläkeläisillä on todellista kuvaa siitä, mitä opiskelija kuussa saa käteen. Nuorten tilanteesta huolissaan ollut rouva Eläkeläinen 2 oli Lahden torilla pyörtyä, kun kuuli, ettei opiskelija voi saada asumistukea 190 euroa enempää kuussa. Hän oli luullut, että opiskelijat voivat saada asumistukea yhtä paljon kuin esimerkiksi eläkeläiset. Rouva Eläkeläinen 3 puolestaan eli siinä käsityksessä, että opiskelijoiden tulorajoilla tarkoitetaan summaa, jonka opiskelijat voivat tienata verottomana. Niinpä.

Vielä enemmän olen kuitenkin huolissani nuorista lapsiperheistä. Moni perhe yrittää pätkätöiden kierteessä selvitä asumismenoista ja muista kustannuksista, tietämättä varmasti onko niitä töitä enää puolen vuoden päästä. Epävarmuudessa eläminen on monelle normaali olotila. Suurin osa nuorista perheistä ei valita, koska siihen ei aika ja voimat yksinkertaisesti arjesta selviytymisen ohella riitä. Esimerkiksi politiikassa toimiminen on todella epäreilua pienten lasten vanhemmille. Moni poliitikkoäiti ja –isä joutuu usein vaikean valinnan eteen miettiessään, olisiko tärkeämpää viettää ilta lasten kanssa vai kokouksessa.

Yhdessä vaiheessa kampanjaa itseäni hieman ärsytti se, että lehtijuttujen myötä tunnuin leimaantuvan opiskelijoiden ja nuorten asioiden puolestapuhujaksi. Tuntui, että minulla olisi ollut sanottavaa monesta muustakin asiasta. Enää ei kuitenkaan harmita. Opiskelijoiden ja nuorten asioista ei todellakaan ole näissä vaaleissa liiaksi puhuttu.

Nostan suuresti hattua niille kaikille eläkeläisille, jotka ovat huolissaan myös nuoremman väestön hyvinvoinnista ja uskovat meihin nuoriin. Ja kiitos myös kaikille nuorille, jotka ymmärtävät kuinka paljon vanhempiväestö on eteemme tehnyt. Onneksi olen kampanjan aikana saanut keskustella teidän molempien kanssa. Kun törmää ihmisiin, jotka osaavat ajatella omaa napaa pidemmälle, jaksaa taas uskoa siihen, että asiat voivat jonain päivänä olla nykyistä paremmin.

Suu puhtaaksi osa 3: terveydenhuolto

Ihmettelin alkuviikosta, kun ihmiset järjestäen tulivat kysymään vointiani. Hölmistyneenä vastailin, että ihan hyvää kuuluu, tietysti kampanjointi kuluttaa voimiani ja jne. Viidennen kysyjän kohdalla oli jo pakko ihmetellä ääneen, että miksi kaikki ovat minusta nyt yhtäkkiä niin kovin huolissaan. Lehdessä oli kuulemma lukenut, että kampanjoin flunssan kourissa. Sitten tajusin, että olin tosiaan lähes ääneni menettäneenä epätoivoisesti pihisten yrittänyt vastailla puhelimessa kyseisen lehden toimittajan kysymyksiin, tosin kaksi viikkoa aiemmin. Kummallista on siis median valta. Sillä mitä lehteen kirjoitetaan on aika paljon vaikutusta. No, tämä toimii aasinsiltana (myönnetään, että todella huonona sellaisena) siihen, että kirjoitan muutamia ajatuksiani suomalaiseen terveydenhuoltoon liittyvistä asioista.

Parasta terveydenhuoltotyötä on toki ennaltaehkäisevä työ, jolla säästetään merkittävästi varsinaisten terveyspalveluiden kustannuksia. Se miten saamme ihmiset liikkumaan enemmän, syömään terveellisemmin ja miten ehkäisemme yhteiskunnasta syrjäytymistä, ovat nykyhetken ja tulevaisuuden suuria kysymyksiä, joiden vastauksilla on merkitystä myös terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ei aina riitä, vaan joskus tulee sen ihan oikeankin hoidon tarve.

Kansainvälisesti verrattuna suomalainen terveydenhuolto sekä hoitohenkilökunnan ammattitaito ovat huippuluokkaa. Missä sitten mättää? Yksi suurimmista ongelmista on se, että lääkäriin kyllä pääsee rahalla, mutta valitettavan monissa kunnissa julkiseen hoitoon pääsy takkuilee pahasti. Terveyspalvelut ovat mielestäni, koulutuksen ohella, juuri niitä kaikkein tärkeimpiä palveluja, jotka on taattava huipputasoisina kaikille. Se kuinka paljon sinulla on varaa hoidosta maksaa, ei saa vaikuttaa palveluiden saatavuuteen tai hoidon laatuun, vaan terveydenhuollon perustana tulee jatkossakin olla se, että palvelut tuotetaan pääosin julkisin verovaroin.

Uskon, että paras laatu säilyy siten, että palveluiden tuottaminen säilytetään kunnilla. Tehostamista toki tarvitaan, mutta en usko, että yksityiseen palvelutuotantoon siirtyminen ratkaisisi ongelmia. Sen sijaan se johtaisi kustannusten lisäyksiin, koska päällekkäisiä toimintoja olisi vaikea estää. Palveluja kilpailutettaessa on aina muistettava se, että laatu tulee ennen hintaa. Loppujen lopuksi uskon myös, että laatuun panostamalla saadaan aikaa säästöjä. Ennaltaehkäisevää työtä sekin.

Lopuksi haluaisin vielä kiinnittää huomiota hoitohenkilökunnan työhyvinvointiin, joka vaikuttaa henkilökunnan jaksamisen lisäksi suuresti myös hoidon laatuun. Kävin vähän aikaa sitten keskustelun erään sairaanhoitajan kanssa, joka vahvisti käsitystäni siitä, että esimerkiksi sairaanhoitajien palkka ei ole se ratkaiseva asia, vaan se kuinka monta hoitajaa potilaita on hoitamassa.