Onnin päivä

Ihan alkuun varoitus siitä, että tämän päivän merkintä ei sisällä mitään vaaleihin tai politiikkaa liittyvää, vaan on ainoastaan itsekästä hehkutusta uudesta kodista.

Tänään on siis Onnin nimipäivä, joten haluan kirjoittaa yhdestä onnellisesta asiasta. Sain tänään vihdoin avaimet uuteen kotiini. Uskon, että tulen olemaan siellä onnellinen. Siitä huolimatta, että kaikista kolmesta ikkunastani on näkymä suoraan Giganttiin. No, toisessa suunnassa on sentään tarjolla Ahveniston ulkoilumaastot. Hiihtoladutkin ovat nyt niin lähellä, että enää ei voi keksiä tekosyitä hiihtämättömyydellekään. Kieltämättä matka moneen paikkaan, kuten OKL:lle, rautatieasemalle ja keskustaan pitenee. Taitaa olla ohi se aika, kun saattoi yöllä kävellä baarista kotiin. Luulisin kuitenkin, että siihen ne haittapuolet sitten jäivätkin.

Vastavalmistuneet kaksikerroksiset pientalot muodostavat viihtyisän pihapiirin. Tuli mukava leirifiilis mieleen kun lähes kaikkien asuntojen asukkaat samaan aikaan tyhjensivät tavaroita autoistaan muuttoa tehden. Vähän haikeana katselin muuttavia ihmisiä. Oma muuttoni siirtyy nimeltä mainitsemattomasta syystä muutamalla viikolla eteenpäin. Kahden asunnon vuokran maksaminen samassa kuussa käy kyllä aikalailla rahapussin päälle. Enpä uskalla edes ajatella maaliskuun asumiskustannuksia. Tarkalleen ottaen muuttoni on lauantaina 24.3., joten tervetuloa muuttotalkoisiin! Mitä enemmän porukkaa, sitä nopeammin saada tavarat sisään ja päästään saunomaan:)

Politiikka -se paha peikko

Viime viikkojen aikana käymiäni keskusteluja on leimannut muutama useasti toistuva piirre. Ensiksikin olen ollut hirveän yllättynyt siitä, kuinka mielellään ihmiset esim. baareissa ovat valmiita keskustelemaan yhteiskunnallista asioista. Keskusteluja on käyty autoverotuksesta, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, ilmastonmuutoksesta, työllisyydestä jne. Monissa keskusteluissa eri aiheita on käyty läpi kattavammin kuin monessakaan vaalipaneelissa olisi mahdollista käsitellä. Lopuksi kuitenkin ainakin joka toinen keskustelukumppani toteaa: ”niin, mutta siis enhän mä tiedä politiikasta yhtään mitään” tai että ”en mä siis yhtään seuraa politiikkaa”. Ja kuitenkin olemme juuri keskustelleet niistä tämän hetken ydinkysymyksistä, samoista asioista, joiden parissa politiikassa päivittäin tehdään töitä.

Väkisinkin on pistänyt mietityttämään, että mikä siinä politiikka-käsitteessä ihmisiä niin paljon vieroksuttaa. Ihmiset kuitenkin seuraavat yllättävänkin tarkasti sitä, mitä ympärillä tapahtuu ja ihmisillä on mielipiteitä sekä halua muuttaa asioita. Ainakin minulle, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, politiikka merkitsee niiden yhteisten asioiden hoitoa ja niihin vaikuttamista. Sitä, että mielipiteiden annetaan kuulua, ja että niiden asioiden eteen tehdään töitä, joille halutaan parannusta.

Sille, että politiikkaa pidetään jonakin ”pahana peikkona” on monia syitä. Usein syynä pidetään sitä, että puolueiden välillä ei ole tarpeeksi eroja. Oikeasti niitä eroja kuitenkin löytyy ja paljon. Pikemminkin vika on siinä, ettei eroja saada näkyviin. Väitän, että yksi iso syy siihen on meidän verraten maltillinen poliittinen kulttuurimme. Demokratiaa kunnioitetaan ja tasapainon säilyttämiseksi pyritään kompromisseihin päätöksiä tehdessä. Hyvä sinänsä niin, sillä vakaa poliittinen tilanne on tärkeä turva yhteiskunnallemme ja palveluiden tuottamiselle. Samalla se mahdollistaa parhaiten myös taloudellisen kasvumme. Edellä mainitussa on tietysti se vaara, että politiikasta tulee väritöntä.

Toinen tärkeämpi syy on kuitenkin se, että liian usein poliitikot puhuvat toisilleen, eivät kansalle. Usein tv-tenteissä ja ihan tavallisissakin paneeleissa osallistujat puhuvat niin vaikeilla termeillä, että vaatii aikamoista taitoa osata erottaa se varsinainen sanoma käsitetulvan joukosta. Mielestäni se ei yhtään lisää poliitikon tietämystä asiasta, jos hän osaa puhua asioista vaikeilla käsitteillä. Sen sijaan uskon, että ne todella tietävät asioista eniten, jotka osaavat puhua aiheesta niin, että ymmärtäminen onnistuu vähän yksinkertaisemminkin. Populismiin ja asioiden liialliseen yksinkertaistamiseen ei tietenkään tule ryhtyä. On niitäkin politiikkoja nähty, jotka osaavat kansaa kiihottavasti puhua pitkään niin, etteivät oikeasti kuitenkaan sano yhtään mitään.

Kaikkein eniten minua harmittaa kuitenkin se, että tätä yleistä inhoavaa asennetta politiikkaa kohtaan lietsotaan jatkuvasti joka tuutista. Voisi sanoa, että useimmiten kyseinen asenne imetään jo äidinmaidossa tai viimeistään koulussa. Kouluihin tarvitaan enemmän politiikkaa ja enemmän tilaa erilaisten näkökantojen tarkasteluun. Politiikan ja vaikuttamisen opetuksen ei tietenkään tule olla sitä, että puolueiden edustajat markkinoivat itseään ja aivopesevät lapsia jäsenikseen, vaan sitä, että erilaisille mielipiteille annetaan tilaa ja niistä keskustellaan. Valitettavasti juuri edellä mainitsemani aivopesun, ja myös vanhempien suhtautumisen, pelko saa koulut sulkemaan ovensa puolueilta. Kuitenkin juuri koulu olisi paras paikka siihen, että asioita voitaisiin käsitellä mahdollisimman tasapuolisesti. Parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa, mutta valitettavan usein se, miten yhteiskunnallisiin asioihin ja niihin vaikuttamiseen kouluissa suhtaudutaan, lepää pitkälti yksittäisten, rohkeiden opettajien varassa.

Vaalien alla, ainakin täällä Hämeessä, valitettavan harvat koulut ovat tarttuneet mahdollisuuteen järjestää Valtikka-vaalipaneeli omalla koululla. Iso kunnianosoitus niille kouluille, joissa tilaisuus on järjestetty. Uskon, että se kertoo aika paljon siitä miten kyseisissä kouluissa ylipäänsä politiikkaan ja vaikuttamiseen suhtaudutaan. Eräällä yläasteella olimme viiden puolueen edustajan kanssa osallistumassa paneeliin. Oppilaiden ohi kulkiessamme, kuulimme erään oppilaan kysyvän kaveriltaan: ”onks noi muka niitä politiikkoja?” Niin, ehkä emme huppareissamme ja farkuissamme näyttäneet niin kovin tyypillisiltä poliitikoilta, mutta toivottavasti oppilaille paneelin jälkeen välittyi ainakin kuva siitä, että ihan tavallisia ihmisiähän ne poliitikotkin ovat.

Vielä kerran ei ydinvoimalle

Sain tänään muistutuksen siitä, miten käy kun pitkittää jonkun asian hoitamista. Tähän mennessä olen vastannut ainakin kymmeneen vaalikoneeseen ja tiesin, että vastata pitäisi vielä Hämeen Sanomien koneeseen. Tänään lehti sitten julkaisi vaalikoneensa vastausten perusteella jutun siitä, kuka kannattaa ja kuka vastustaa ydinvoimaa. Nimeäni ei tietenkään ollut vastustajien joukossa, koska en koneeseen ollut vastannut. Harmittaa, kun en edes voi syyttää saamattomuudestani ketään muuta kuin itseäni:) Tekemistä on toki riittänyt (kuten myös niitä vaalikoneita), mutta ei sekään oikein kelpaa puolustukseksi. Korkeintaan voin syyttää koneen ylläpitäjiä, kun he eivät laittaneet koneeseen viimeistä vastauspäivää… Luulen kuitenkin, että kaikki ehdokkaat ovat puoluekantaan katsomatta sitä mieltä, että vaalikoneita voisi olla vähän vähemmän.

No, nyt olen viimeinkin vastannut tuohonkin vaalikoneeseen ja sieltä voi jokainen käydä katsomassa vaikka sen, että vastustan ydinvoiman lisärakentamista. Ydinvoiman rakentaminen on sekä kallista että vaarallista, eikä kukaan voi varmuudella sanoa mitä ydinjätteen sijoittamisesta peruskallioon tulevaisuudessa seuraa.

Ydinvoimaa puolustetaan sillä, että sen käytön lisääminen on ainoa todellinen keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mielestäni se on vain tekohengitystä, ei kestävää kehitystä. Jos tahtoa ja resursseja löytyisi tarpeeksi uudistuvien energiamuotojen käytön lisäämiseen ja ympäristöystävällisen tekniikan kehittämiseen, saataisiin paljon aikaan. Eri maissa käytetään uskomaton määrä rahaa sotateollisuuteen, jos tuosta summasta edes puolet käytettäisiin ympäristöongelmien ratkaisemiseen, luulen että ongelmia olisi vähemmän ja energiaakin tuotettaisiin kestävämmällä tavalla.

Poukkoilua

En pidä blogeista, joissa kirjoittaja kertoo, mitä milläkin hetkellä on tehnyt. Väitän, ettei ketään oikeasti kiinnosta missä kissanristiäisissä kansanedustajaehdokas on milloinkin käynyt ja missä välissä hän on kahvikupposensa nauttinut. Väkisinkin herää epäilys, ettei kirjoittajalla ole muuta sanottavaa kuin kehua omia tekemisiään. Niinpä olen päättänyt, että kyseisenlaiselle raportointilinjalle en lähde.

Mutta. Nyt aion tehdä poikkeuksen, mielestäni kuitenkin perustellun. Viime päivät ovat nimittäin olleet niin osuvia ja koomisiakin esimerkkejä siitä, mitä on yhdistää opiskelu, vaalityö, muutto ja muu elämä. En usko siihen, että minkään asian hoidolle on hyväksi se, että poukkoillaan paikasta toiseen ja tehdään sitä sun tätä, mihinkään täysillä keskittymättä. Joillekin päiville ohjelmaa kuitenkin vaan kertyy ja silloin täytyy yrittää selviytyä parhaansa mukaan.

Maanantaina ohjelmassani oli musiikkikuvaelmaharjoitukset ja OKL:llä antoisat oppitunnit, joissa kaksi hämeenlinnalaista alakoulun rehtoria oli kertomassa meille vanhempien kohtaamisesta. Olin myös ensimmäistä kertaa sekä katsomassa uutta asuntoani että seurakunnan diakoniatyönjohtokunnan kokouksessa. Tuli kyllä pistäytyminen uuteen kotiin aika kalliiksi, koska ostin sekä sälekaihtimet että turvalukot ja ovisilmän:) Taitavat onneksi olla ihan hyödyllisiä hankintoja.

Eilisen päivän aikana olin luennolla kuuntelemassa mediakasvatusasiaa, seuraamassa eläkeläisten vaalipaneelia, kuviksen tunnilla tekemässä grafiikan töitä, harjoittelemassa ryhmämme kanssa musiikkikuvaelmaa, lehtihaastattelussa sekä illalla vielä työväenyhdistyksen kokouksessa ja kaverin tupareissa. Musiikkikuvaelman ensi-ilta (ja ainoa esitys) on muuten huomenna. Kuvaelma kertoo tukkijätkä Taunon elämästä ja hänen haikeasta rakkaudestaan kauniiseen Ansaan.

Kuvaelman teko on ollut melkoinen koetus koko ryhmälle. Työskentely saa mielenkiintoisia piirteitä, kun 15 opettajaopiskelijaa laitetaan samaan tilaan yhdessä tekemään kuvaelmaa. Mielipiteitä on paljon, erilaisia ja joka asiasta. Projektin edettyä ihan loppuvaiheeseen, väitän kuitenkin, että olemme selvinneet hyvin ja ryhmädynamiikkakin taitaa olla nyt ihan uudella tasolla.

Lopuksi on pakko nostaa hattua presidentillemme. Kannanotto kuudennen ydinvoimalan rakentamista vastaan oli aiheellinen ja ajoituskin ihan mainio. Olen samaa mieltä kuin Halonen, että ydinvoima on ilmastonmuutokseen vain lyhytaikainen ratkaisu, ei pysyvä apu. Ydinjäte on lasku, joka jätetään tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Hyvää ystävän päivää vielä kaikille, sekä tutuille että tuntemattomille! Kiitos kaikille kortin tai viestin lähettäneille. Lupaan olla kuukauden päästä taas parempi ystävä:)

Tuudittautumisen vaara

Eilen saimme kuulla hyviä uutisia tupakoinnin vähentymisestä. Miehistä ”enää” neljännes ja naisista viidennes tupakoi päivittäin. Laajamittainen työ tupakoinnin vähentämiseksi on siis tehonnut. Koulumaailman osalta olemme jo pitkään saaneet ylpeillä oppilaidemme loistavilla PISA-tuloksilla. Suomalaissa koulussa siis opitaan hyvin ja opetuksen tasokin on loistavaa. Mikä näissä uutisissa sitten pelottaa?

Edellä mainitunlaisia hyviä uutisia on tietysti aina mukava kuulla. Vaara piilee siinä, että näihin hyviin uutisiin on helppo tuudittautua. Näissä hyvissä uutisissa piilee kuitenkin aina oma vaaransa. Niitä kuullessa on helppo ajatella, että enää ei tarvitse tehdä mitään. Työtä tupakoinnin vähentämiseksi ei juuri nyt saa lopettaa eikä opetusta koskevien päätösten osalta voida elää siinä harhassa, että kouluissamme on kaikki kunnossa. Muuten tulee takapakkia ja pian. Itsestään tupakointi ei kuitenkaan ole vähentynyt, vaan se on ankaran työn tulos. Jokainen voi huomata, että koko ilmapiiri tupakointia kohtaan on muuttunut. Tupakoinnista esimerkiksi työpaikoilla on tehty niin hankalaa, ettei siihen kovin laiska ihminen enää viitsi edes vaivautua.

Väliin on todettava, että tupakoimista en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Pienessä nousuhumalassa olo on sentään ihan iloinen, mutta mitä tupakoimisesta hyötyy? Saa keuhkot täyteen häkää ja jatkuvan yskän? Moni tietysti aloittaa polttamisen teini-ikäisenä, jolloin merkitystä on vain sillä mitä kaverit ajattelevat. Ja ymmärrän kyllä senkin, että jos tupakoinnin on joskus aloittanut, ei siitä hevillä eroon pääse. Mutta silti.

Hyvänä esimerkkinä tuudittautumisen vaaroista voi mainita aborttien määrän lisääntymisen omassa ikäluokassani ja nuoremmissani. Pitkään ennen meitä aborttiluvut olivat laskussa, mutta kun terveystiedon opetuksesta kouluissa luovuttiin, seuraus oli ilmeinen.

No, liika pirujen maalailu seinälle ei ole kovin kivaa, joten kyllähän niitä hyviäkin uutisia tarvitaan. Lämpimästi suosittelen tutustumista Demarinuorten ja SONK:n tulevaisuuden uutiset –sivustoon, jossa kerrotaan mitä tapahtuu, kun nuoret demarit pääsevät vaikuttamaan asioihin:)

Pahimmat viholliset

Eduskuntavaaliehdokkaan pahin vastustaja ei ole toinen ehdokas vaan ehdokas itse. Ankarimpia vihollisia ovat väsymys ja epävarmuus omasta toiminnasta. Viimeiseksi mainittu ei ole ongelmia tuottanut, mutta ensimmäinen sitäkin enemmän. Satun olemaan ihminen, joka tarvitsee paljon unta. Toisaalta työkykyisin olen illan tai yön hämärinä tunteina. Esimerkiksi kirjoittaminen sujuu parhaiten iltakymmenen jälkeen. Usein onkin niin, että kun muut alkavat olla väsyneitä, löytyy minusta vielä energiaa. Voisi olla hyvä valtti Tupo-neuvotteluissa:) Olen kyllä aina suuresti kadehtinut aamuihmisiä, jotka ovat puoleen päivään mennessä saaneet vaikka mitä aikaiseksi. Nyt olisi kuitenkin jaksettava sekä aamuisin että iltaisin ja mielellään myös öisin.

Aikapulaa voi ehkäistä omalla asenteella. Tänään taistelin kiirettä vastaan viettämällä iltapäivällä tunnin Okalassa (OKL:n neljännen vuosikurssin opiskelijoiden pitämässä kahvilassa) tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Hengailu kannatti: voitin punaviiniä perinteisessä viinipulloarvonnassa.

Satun myös olemaan luonteeltani sen verran hidas hämäläinen, että tekisin mielelläni vaalityötäkin ”ihan rauhassa omaan tahtiin”. Hötkyilyä inhoan, vaikka jahkailijaksi ei kukaan voi haukkuakaan. Valitettavasti vaan se vaalipäivä sattuu olemaan 18.3. eli aikailuun ei juuri ole varaa. Tietyt hommat on hoidettava sovittuihin päivämääriin mennessä. Ihmettelen kyllä milloin olen nämä pahat tapani oppinut. Vielä lukioaikana tuskin palautin yhtään työtä päivääkään myöhässä. Jossain vaiheessa lukion jälkeen taisin tajuta, että ei mitään kamalaa tapahdu, vaikka kaikkea ei ihan ajoissa saakaan valmiiksi. Paljon on silti tullut tehtyä viime vuosienkin aikana, joten ei kai se kiirehtiminen mitään loppujen lopuksi ratkaise. Moni asia olisi kuitenkin jäänyt tekemättä, ellei viime tippaa olisi.

Vaalipäivän lähestyessä olen myös huomannut joissakin kanssaehdokkaissa ns. vaalipaniikkia. Siihen kuuluu se, että otetaan tarkkaan selville, mitä muut ehdokkaat tekevät ja verrataan sitten omaa toimintaa muiden kampanjaan. Tämä henkii aika vahvasti sitä, ettei luottamus itseen ja omiin ratkaisuihin ole ihan kohdallaan. Vastustaja on toki urheilussakin hyvä tuntea, mutta tärkeintä on silti keskittyä omaan suoritukseen. Itse olen päättänyt, että viime hetken muutoksia ei kampanjasuunnitelmiin tehdä. Näillä mennään mitä on ja jos se ei riitä, niin eipä sekään mikään maailmanloppu ole. Onnistumisessa on aina myös epäonnistumisen riski. Jos sitä pelkää tulee elämästä aika tylsää.

Suu puhtaaksi osa 2: vanhustenhuolto ja eläkkeet

Usein eri-ikäiset ja eri ammateissa olevat ihmiset esittävät kysymyksen, että miten aioin ajaa heidän etuaan ja asioitaan eduskunnassa. Esimerkiksi kertoessani ajatuksiani vanhustenhuollosta alle 30-vuotiaille, moni miettii: ”Miten toi asia mua hyödyttää?” Moni vanhemman sukupolven edustaja puolestaan epäilee kykyäni, ja ennen kaikkea tahtoani, tehdä jotain eläkeläisten asioille. Tällainen ajattelu suoraan sanoen kummastuttaa. Hyvinvoivassa yhteiskunnassa jokainen voi hyvin. Yhteisön etu on useimmiten myös yksilön etu. Suomalaisen yhteiskunnan suurin uhka ei ole terrorismi tai kansainvälinen rikollisuus, vaan syrjäytyminen. Nuorten miesten koulun kesken jättäminen on yksi suurimmista syrjäytymiseen johtavista tekijöistä. Usein käy myös niin, että kun koulun ovi sulkeutuu, baarin ovi aukeaa.

Mutta siihen tämänkertaiseen varsinaiseen asiaan eli vanhustenhuoltoon ja eläkkeisiin. Vanhusala kärsii työvoimapulasta. Alalle hakeutuu liian vähän motivoituneita työntekijöitä. Toisaalta vanhustyötä tehdään usein alimitoitetuissa ja henkilöstöä kohtuuttomasti kuormittavissa olosuhteissa. Usein uusi työntekijä joutuu pitkään tekemään erimittaisia sijaisuuksia ilman vakituista työsuhdetta. Suhtautuminen hoitoalalla työskentelyyn ei ainakaan lisää alalle hakeutumista ja sen houkuttelevuutta. Väestön ikääntyessä ollaan hiljalleen heräämässä tosiasiaan, että koko Suomi kärsii, ellei alan ja alalla työskentelevien arvostus nouse pian.

Kehittääksemme vanhustenhuoltoa tarvitsemme uudenlaisen näkökulman ja ajattelutavan suhtautumisessamme ikääntyneeseen väestöön. Ikääntyminen ei estä elämistä. Vanhustenhuolto ei saa olla sitä, että ikääntyneet ahdetaan vanhainkoteihin ja pumpataan täyteen pillereitä. Passivoivasta ja makuuttavasta hoidosta on siirryttävä toimimaan vanhusten omilla ehdoilla. Näin tuetaan vanhusten omaa mahdollisuutta päättää ja selviytyä omasta elämästään mahdollisimman pitkään.

Kansaneläkkeeseen viime vuonna tehty 5 euron tasokorotus oli naurettava. Muistaa toki tulee, että valtionbudjetissa korotus tuntuu vuodessa reilun 7 miljoonan euron verran. Tästä huolimatta korotus oli naurettava, koska kansaneläkettä maksetaan juuri kaikkein vähävaraisimmille eläkeläisille. Heidän tilanteensa ei pelkillä pienillä tasokorotuksilla parane. Tällä hetkellä eläkkeitä myös verotetaan tiukemmin kuin työstä saatavaa palkkaa. Verotuksen epätasa-arvoisuus tulee korjata mahdollisimman pian.

Joku viisas on joskus todennut, että se kuinka huolehdimme vanhuksistamme, määrittää yhteiskuntamme tason.