Pahimmat viholliset

Eduskuntavaaliehdokkaan pahin vastustaja ei ole toinen ehdokas vaan ehdokas itse. Ankarimpia vihollisia ovat väsymys ja epävarmuus omasta toiminnasta. Viimeiseksi mainittu ei ole ongelmia tuottanut, mutta ensimmäinen sitäkin enemmän. Satun olemaan ihminen, joka tarvitsee paljon unta. Toisaalta työkykyisin olen illan tai yön hämärinä tunteina. Esimerkiksi kirjoittaminen sujuu parhaiten iltakymmenen jälkeen. Usein onkin niin, että kun muut alkavat olla väsyneitä, löytyy minusta vielä energiaa. Voisi olla hyvä valtti Tupo-neuvotteluissa:) Olen kyllä aina suuresti kadehtinut aamuihmisiä, jotka ovat puoleen päivään mennessä saaneet vaikka mitä aikaiseksi. Nyt olisi kuitenkin jaksettava sekä aamuisin että iltaisin ja mielellään myös öisin.

Aikapulaa voi ehkäistä omalla asenteella. Tänään taistelin kiirettä vastaan viettämällä iltapäivällä tunnin Okalassa (OKL:n neljännen vuosikurssin opiskelijoiden pitämässä kahvilassa) tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Hengailu kannatti: voitin punaviiniä perinteisessä viinipulloarvonnassa.

Satun myös olemaan luonteeltani sen verran hidas hämäläinen, että tekisin mielelläni vaalityötäkin ”ihan rauhassa omaan tahtiin”. Hötkyilyä inhoan, vaikka jahkailijaksi ei kukaan voi haukkuakaan. Valitettavasti vaan se vaalipäivä sattuu olemaan 18.3. eli aikailuun ei juuri ole varaa. Tietyt hommat on hoidettava sovittuihin päivämääriin mennessä. Ihmettelen kyllä milloin olen nämä pahat tapani oppinut. Vielä lukioaikana tuskin palautin yhtään työtä päivääkään myöhässä. Jossain vaiheessa lukion jälkeen taisin tajuta, että ei mitään kamalaa tapahdu, vaikka kaikkea ei ihan ajoissa saakaan valmiiksi. Paljon on silti tullut tehtyä viime vuosienkin aikana, joten ei kai se kiirehtiminen mitään loppujen lopuksi ratkaise. Moni asia olisi kuitenkin jäänyt tekemättä, ellei viime tippaa olisi.

Vaalipäivän lähestyessä olen myös huomannut joissakin kanssaehdokkaissa ns. vaalipaniikkia. Siihen kuuluu se, että otetaan tarkkaan selville, mitä muut ehdokkaat tekevät ja verrataan sitten omaa toimintaa muiden kampanjaan. Tämä henkii aika vahvasti sitä, ettei luottamus itseen ja omiin ratkaisuihin ole ihan kohdallaan. Vastustaja on toki urheilussakin hyvä tuntea, mutta tärkeintä on silti keskittyä omaan suoritukseen. Itse olen päättänyt, että viime hetken muutoksia ei kampanjasuunnitelmiin tehdä. Näillä mennään mitä on ja jos se ei riitä, niin eipä sekään mikään maailmanloppu ole. Onnistumisessa on aina myös epäonnistumisen riski. Jos sitä pelkää tulee elämästä aika tylsää.