Kiitos!

Kiitos kaikille minua äänestäneille ja muilla tavoin tukeneille. Tukiryhmäläiset, te teitte upeaa työtä:) Erityiskiitos kuuluu kuitenkin äidilleni, jonka työpanosta ilman tästä ei olisi tullut yhtään mitään. Kiitos! 864 ääntä pidän hyvänä saavutuksena ensikertalaiselle, varsinkaan kun yhden äänen hinta ei päätä huimaa. Ennalta en myöskään osannut kuvitella kaikkia niitä asioita, joita vaalikampanjan aikana opin.

Muuten vaalien lopputulos, kauniisti sanottuna, ottaa päähän. Ei auta muuta kuin purra hammasta, sisuuntua ja ymmärtää se, että tämä kuuluu demokratiaan. Monessa muussakin maassa vasemmisto on kärsinyt tappiota sen jälkeen kun lama on voitettu ja ihmisten hyvinvointi lisääntynyt. Toisaalta ne, joiden hyvinvointi ei ole kasvanut, jättävät äänestämättä. Tietysti tässä on itsetutkiskelun paikka koko puolueella. Tuntuu, että luotimme liian paljon vanhoihin turvallisiin vaalityömenetelmiin.

Eniten tässä kaikessa kuitenkin harmittaa se, että ääniä saadaan ihan muilla ansioilla kuin sillä varsinaisella hyvällä työllä. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa, kun Filatovin Tarja oli vaarassa pudota eduskunnasta, silmät kostuivat. Onneksi lopulta kävi hyvin.

Poliitikkoja syytetään arjesta vieraantumisesta. Kotona vallitseva kaaos ja pyykkivuori todistavat, että niin taisi itsellekin käydä kampanjoinnin tiimellyksessä. Onneksi harjoitteluinfo yhdeksältä aamulla palautti tehokkaasti maan pinnalle. Nyt eikun tuntsareita tekemään (ja palloilukansiota, muutamaa esseetä, kässän tilkkuja, paria tenttiä, alueanalyysia..).

Ainakin nyt tuntuu siltä, että tästä on hyvä jatkaa neljän vuoden päästä. Mahdollisella seuraavalla kerralla täytyy panostaa ainakin Artjärveen (0 ääntä). Iloita voi toki siitä, että sain kaksi ääntä Ypäjältä, joka on Hämeen keskustalaisin kunta.

Blogin kirjoittaminen ei myöskään lopu vaaleihin. Uutta tekstiä on luvassa heti, kun olen selvinnyt tilapäisestä pääntyhjyystunteesta, saanut muuton tehtyä sekä nukuttua univelat pois. Normaali arki, mitä se sitten ikinä onkin, tuntuu juuri nyt kovin houkuttelevalta.

Joukkovoimaa

Seurasin eilen maikkarin pääministeritenttiä, enkä voi taas muuta kuin kiehua itsekseni. Keskustelu sinällään oli näiden vaalien tv-tenttien parasta tasoa ja vihdoin päästiin kunnolla keskustelemaan puolueiden tavoitteista ja ennen kaikkea siitä mistä rahat ”lupausten” täyttämiseen löydetään. Pettynyt olen siihen, että taas lopulta päädyttiin keskustelemaan eläkkeistä.

Ja nyt ei pidä ymmärtää väärin. En halua rakentaa mitään vastakkainasettelua eri ikäryhmien välille. Eläkeläisten aseman parantaminen ja vanhustenhuollon kuntoon saaminen ovat tärkeitä asioita. Osa eläkeläisistä elää todella pienien tuloilla terveydenhuolto- ja lääkekustannusten syödessä suurimman osan tuloista. Eläkeläisten palkansaajia korkeampi verotus on myös asia, joka tulee korjata. Siitä huolimatta väitän, että vanhukset eivät suinkaan ole ainoita, joiden asemassa on parantamisen varaa. Siksi kiukuttaa, että eläkeasioiden puiminen on saanut julkisessa keskustelussa suhteettomasti sijaa. Milloin ollaan viimeksi kunnolla keskusteltu esimerkiksi opiskelijoiden tai lapsiperheiden aseman parantamisesta?

Ilkeästi ajateltuna tuntuu myös vähän siltä, että puolueet ovat nostaneet vanhusten asiat vaalien tärkeimmäksi asiaksi siksi, että heillä (ja meillä) on suuri huoli siitä, mitä tapahtuu, jos eläkeläiset eivät äänestäkään. Nuorten aikuisten asioista ei puhuta, koska nuoret muutenkin äänestävät vanhusväestöä laiskemmin. Eläkeläisistä tuntuu löytyvän enemmän joukkovoimaa kuin meistä nuoremmista.

Suurin osa kansanedustajaehdokkaan tapaamista ihmisistä on eläkeläisiä. Eläkeläiset osaavat vaatia, ja kuten rouva Eläkeläinen 1 osuvasti Forssan torilla totesi, ne jotka eniten ovat äänessä, ovat niitä, joilla vähiten olisi valitettavaa. Nuoria syytetään siitä, ettemme ymmärrä millaisilla tuloilla eläkeläiset joutuvat tulemaan toimeen. Väitän ymmärtäväni. Sen sijaan aika harvalla eläkeläisillä on todellista kuvaa siitä, mitä opiskelija kuussa saa käteen. Nuorten tilanteesta huolissaan ollut rouva Eläkeläinen 2 oli Lahden torilla pyörtyä, kun kuuli, ettei opiskelija voi saada asumistukea 190 euroa enempää kuussa. Hän oli luullut, että opiskelijat voivat saada asumistukea yhtä paljon kuin esimerkiksi eläkeläiset. Rouva Eläkeläinen 3 puolestaan eli siinä käsityksessä, että opiskelijoiden tulorajoilla tarkoitetaan summaa, jonka opiskelijat voivat tienata verottomana. Niinpä.

Vielä enemmän olen kuitenkin huolissani nuorista lapsiperheistä. Moni perhe yrittää pätkätöiden kierteessä selvitä asumismenoista ja muista kustannuksista, tietämättä varmasti onko niitä töitä enää puolen vuoden päästä. Epävarmuudessa eläminen on monelle normaali olotila. Suurin osa nuorista perheistä ei valita, koska siihen ei aika ja voimat yksinkertaisesti arjesta selviytymisen ohella riitä. Esimerkiksi politiikassa toimiminen on todella epäreilua pienten lasten vanhemmille. Moni poliitikkoäiti ja –isä joutuu usein vaikean valinnan eteen miettiessään, olisiko tärkeämpää viettää ilta lasten kanssa vai kokouksessa.

Yhdessä vaiheessa kampanjaa itseäni hieman ärsytti se, että lehtijuttujen myötä tunnuin leimaantuvan opiskelijoiden ja nuorten asioiden puolestapuhujaksi. Tuntui, että minulla olisi ollut sanottavaa monesta muustakin asiasta. Enää ei kuitenkaan harmita. Opiskelijoiden ja nuorten asioista ei todellakaan ole näissä vaaleissa liiaksi puhuttu.

Nostan suuresti hattua niille kaikille eläkeläisille, jotka ovat huolissaan myös nuoremman väestön hyvinvoinnista ja uskovat meihin nuoriin. Ja kiitos myös kaikille nuorille, jotka ymmärtävät kuinka paljon vanhempiväestö on eteemme tehnyt. Onneksi olen kampanjan aikana saanut keskustella teidän molempien kanssa. Kun törmää ihmisiin, jotka osaavat ajatella omaa napaa pidemmälle, jaksaa taas uskoa siihen, että asiat voivat jonain päivänä olla nykyistä paremmin.

Suu puhtaaksi osa 3: terveydenhuolto

Ihmettelin alkuviikosta, kun ihmiset järjestäen tulivat kysymään vointiani. Hölmistyneenä vastailin, että ihan hyvää kuuluu, tietysti kampanjointi kuluttaa voimiani ja jne. Viidennen kysyjän kohdalla oli jo pakko ihmetellä ääneen, että miksi kaikki ovat minusta nyt yhtäkkiä niin kovin huolissaan. Lehdessä oli kuulemma lukenut, että kampanjoin flunssan kourissa. Sitten tajusin, että olin tosiaan lähes ääneni menettäneenä epätoivoisesti pihisten yrittänyt vastailla puhelimessa kyseisen lehden toimittajan kysymyksiin, tosin kaksi viikkoa aiemmin. Kummallista on siis median valta. Sillä mitä lehteen kirjoitetaan on aika paljon vaikutusta. No, tämä toimii aasinsiltana (myönnetään, että todella huonona sellaisena) siihen, että kirjoitan muutamia ajatuksiani suomalaiseen terveydenhuoltoon liittyvistä asioista.

Parasta terveydenhuoltotyötä on toki ennaltaehkäisevä työ, jolla säästetään merkittävästi varsinaisten terveyspalveluiden kustannuksia. Se miten saamme ihmiset liikkumaan enemmän, syömään terveellisemmin ja miten ehkäisemme yhteiskunnasta syrjäytymistä, ovat nykyhetken ja tulevaisuuden suuria kysymyksiä, joiden vastauksilla on merkitystä myös terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ei aina riitä, vaan joskus tulee sen ihan oikeankin hoidon tarve.

Kansainvälisesti verrattuna suomalainen terveydenhuolto sekä hoitohenkilökunnan ammattitaito ovat huippuluokkaa. Missä sitten mättää? Yksi suurimmista ongelmista on se, että lääkäriin kyllä pääsee rahalla, mutta valitettavan monissa kunnissa julkiseen hoitoon pääsy takkuilee pahasti. Terveyspalvelut ovat mielestäni, koulutuksen ohella, juuri niitä kaikkein tärkeimpiä palveluja, jotka on taattava huipputasoisina kaikille. Se kuinka paljon sinulla on varaa hoidosta maksaa, ei saa vaikuttaa palveluiden saatavuuteen tai hoidon laatuun, vaan terveydenhuollon perustana tulee jatkossakin olla se, että palvelut tuotetaan pääosin julkisin verovaroin.

Uskon, että paras laatu säilyy siten, että palveluiden tuottaminen säilytetään kunnilla. Tehostamista toki tarvitaan, mutta en usko, että yksityiseen palvelutuotantoon siirtyminen ratkaisisi ongelmia. Sen sijaan se johtaisi kustannusten lisäyksiin, koska päällekkäisiä toimintoja olisi vaikea estää. Palveluja kilpailutettaessa on aina muistettava se, että laatu tulee ennen hintaa. Loppujen lopuksi uskon myös, että laatuun panostamalla saadaan aikaa säästöjä. Ennaltaehkäisevää työtä sekin.

Lopuksi haluaisin vielä kiinnittää huomiota hoitohenkilökunnan työhyvinvointiin, joka vaikuttaa henkilökunnan jaksamisen lisäksi suuresti myös hoidon laatuun. Kävin vähän aikaa sitten keskustelun erään sairaanhoitajan kanssa, joka vahvisti käsitystäni siitä, että esimerkiksi sairaanhoitajien palkka ei ole se ratkaiseva asia, vaan se kuinka monta hoitajaa potilaita on hoitamassa.

Onnin päivä

Ihan alkuun varoitus siitä, että tämän päivän merkintä ei sisällä mitään vaaleihin tai politiikkaa liittyvää, vaan on ainoastaan itsekästä hehkutusta uudesta kodista.

Tänään on siis Onnin nimipäivä, joten haluan kirjoittaa yhdestä onnellisesta asiasta. Sain tänään vihdoin avaimet uuteen kotiini. Uskon, että tulen olemaan siellä onnellinen. Siitä huolimatta, että kaikista kolmesta ikkunastani on näkymä suoraan Giganttiin. No, toisessa suunnassa on sentään tarjolla Ahveniston ulkoilumaastot. Hiihtoladutkin ovat nyt niin lähellä, että enää ei voi keksiä tekosyitä hiihtämättömyydellekään. Kieltämättä matka moneen paikkaan, kuten OKL:lle, rautatieasemalle ja keskustaan pitenee. Taitaa olla ohi se aika, kun saattoi yöllä kävellä baarista kotiin. Luulisin kuitenkin, että siihen ne haittapuolet sitten jäivätkin.

Vastavalmistuneet kaksikerroksiset pientalot muodostavat viihtyisän pihapiirin. Tuli mukava leirifiilis mieleen kun lähes kaikkien asuntojen asukkaat samaan aikaan tyhjensivät tavaroita autoistaan muuttoa tehden. Vähän haikeana katselin muuttavia ihmisiä. Oma muuttoni siirtyy nimeltä mainitsemattomasta syystä muutamalla viikolla eteenpäin. Kahden asunnon vuokran maksaminen samassa kuussa käy kyllä aikalailla rahapussin päälle. Enpä uskalla edes ajatella maaliskuun asumiskustannuksia. Tarkalleen ottaen muuttoni on lauantaina 24.3., joten tervetuloa muuttotalkoisiin! Mitä enemmän porukkaa, sitä nopeammin saada tavarat sisään ja päästään saunomaan:)

Politiikka -se paha peikko

Viime viikkojen aikana käymiäni keskusteluja on leimannut muutama useasti toistuva piirre. Ensiksikin olen ollut hirveän yllättynyt siitä, kuinka mielellään ihmiset esim. baareissa ovat valmiita keskustelemaan yhteiskunnallista asioista. Keskusteluja on käyty autoverotuksesta, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, ilmastonmuutoksesta, työllisyydestä jne. Monissa keskusteluissa eri aiheita on käyty läpi kattavammin kuin monessakaan vaalipaneelissa olisi mahdollista käsitellä. Lopuksi kuitenkin ainakin joka toinen keskustelukumppani toteaa: ”niin, mutta siis enhän mä tiedä politiikasta yhtään mitään” tai että ”en mä siis yhtään seuraa politiikkaa”. Ja kuitenkin olemme juuri keskustelleet niistä tämän hetken ydinkysymyksistä, samoista asioista, joiden parissa politiikassa päivittäin tehdään töitä.

Väkisinkin on pistänyt mietityttämään, että mikä siinä politiikka-käsitteessä ihmisiä niin paljon vieroksuttaa. Ihmiset kuitenkin seuraavat yllättävänkin tarkasti sitä, mitä ympärillä tapahtuu ja ihmisillä on mielipiteitä sekä halua muuttaa asioita. Ainakin minulle, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, politiikka merkitsee niiden yhteisten asioiden hoitoa ja niihin vaikuttamista. Sitä, että mielipiteiden annetaan kuulua, ja että niiden asioiden eteen tehdään töitä, joille halutaan parannusta.

Sille, että politiikkaa pidetään jonakin ”pahana peikkona” on monia syitä. Usein syynä pidetään sitä, että puolueiden välillä ei ole tarpeeksi eroja. Oikeasti niitä eroja kuitenkin löytyy ja paljon. Pikemminkin vika on siinä, ettei eroja saada näkyviin. Väitän, että yksi iso syy siihen on meidän verraten maltillinen poliittinen kulttuurimme. Demokratiaa kunnioitetaan ja tasapainon säilyttämiseksi pyritään kompromisseihin päätöksiä tehdessä. Hyvä sinänsä niin, sillä vakaa poliittinen tilanne on tärkeä turva yhteiskunnallemme ja palveluiden tuottamiselle. Samalla se mahdollistaa parhaiten myös taloudellisen kasvumme. Edellä mainitussa on tietysti se vaara, että politiikasta tulee väritöntä.

Toinen tärkeämpi syy on kuitenkin se, että liian usein poliitikot puhuvat toisilleen, eivät kansalle. Usein tv-tenteissä ja ihan tavallisissakin paneeleissa osallistujat puhuvat niin vaikeilla termeillä, että vaatii aikamoista taitoa osata erottaa se varsinainen sanoma käsitetulvan joukosta. Mielestäni se ei yhtään lisää poliitikon tietämystä asiasta, jos hän osaa puhua asioista vaikeilla käsitteillä. Sen sijaan uskon, että ne todella tietävät asioista eniten, jotka osaavat puhua aiheesta niin, että ymmärtäminen onnistuu vähän yksinkertaisemminkin. Populismiin ja asioiden liialliseen yksinkertaistamiseen ei tietenkään tule ryhtyä. On niitäkin politiikkoja nähty, jotka osaavat kansaa kiihottavasti puhua pitkään niin, etteivät oikeasti kuitenkaan sano yhtään mitään.

Kaikkein eniten minua harmittaa kuitenkin se, että tätä yleistä inhoavaa asennetta politiikkaa kohtaan lietsotaan jatkuvasti joka tuutista. Voisi sanoa, että useimmiten kyseinen asenne imetään jo äidinmaidossa tai viimeistään koulussa. Kouluihin tarvitaan enemmän politiikkaa ja enemmän tilaa erilaisten näkökantojen tarkasteluun. Politiikan ja vaikuttamisen opetuksen ei tietenkään tule olla sitä, että puolueiden edustajat markkinoivat itseään ja aivopesevät lapsia jäsenikseen, vaan sitä, että erilaisille mielipiteille annetaan tilaa ja niistä keskustellaan. Valitettavasti juuri edellä mainitsemani aivopesun, ja myös vanhempien suhtautumisen, pelko saa koulut sulkemaan ovensa puolueilta. Kuitenkin juuri koulu olisi paras paikka siihen, että asioita voitaisiin käsitellä mahdollisimman tasapuolisesti. Parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa, mutta valitettavan usein se, miten yhteiskunnallisiin asioihin ja niihin vaikuttamiseen kouluissa suhtaudutaan, lepää pitkälti yksittäisten, rohkeiden opettajien varassa.

Vaalien alla, ainakin täällä Hämeessä, valitettavan harvat koulut ovat tarttuneet mahdollisuuteen järjestää Valtikka-vaalipaneeli omalla koululla. Iso kunnianosoitus niille kouluille, joissa tilaisuus on järjestetty. Uskon, että se kertoo aika paljon siitä miten kyseisissä kouluissa ylipäänsä politiikkaan ja vaikuttamiseen suhtaudutaan. Eräällä yläasteella olimme viiden puolueen edustajan kanssa osallistumassa paneeliin. Oppilaiden ohi kulkiessamme, kuulimme erään oppilaan kysyvän kaveriltaan: ”onks noi muka niitä politiikkoja?” Niin, ehkä emme huppareissamme ja farkuissamme näyttäneet niin kovin tyypillisiltä poliitikoilta, mutta toivottavasti oppilaille paneelin jälkeen välittyi ainakin kuva siitä, että ihan tavallisia ihmisiähän ne poliitikotkin ovat.

Vielä kerran ei ydinvoimalle

Sain tänään muistutuksen siitä, miten käy kun pitkittää jonkun asian hoitamista. Tähän mennessä olen vastannut ainakin kymmeneen vaalikoneeseen ja tiesin, että vastata pitäisi vielä Hämeen Sanomien koneeseen. Tänään lehti sitten julkaisi vaalikoneensa vastausten perusteella jutun siitä, kuka kannattaa ja kuka vastustaa ydinvoimaa. Nimeäni ei tietenkään ollut vastustajien joukossa, koska en koneeseen ollut vastannut. Harmittaa, kun en edes voi syyttää saamattomuudestani ketään muuta kuin itseäni:) Tekemistä on toki riittänyt (kuten myös niitä vaalikoneita), mutta ei sekään oikein kelpaa puolustukseksi. Korkeintaan voin syyttää koneen ylläpitäjiä, kun he eivät laittaneet koneeseen viimeistä vastauspäivää… Luulen kuitenkin, että kaikki ehdokkaat ovat puoluekantaan katsomatta sitä mieltä, että vaalikoneita voisi olla vähän vähemmän.

No, nyt olen viimeinkin vastannut tuohonkin vaalikoneeseen ja sieltä voi jokainen käydä katsomassa vaikka sen, että vastustan ydinvoiman lisärakentamista. Ydinvoiman rakentaminen on sekä kallista että vaarallista, eikä kukaan voi varmuudella sanoa mitä ydinjätteen sijoittamisesta peruskallioon tulevaisuudessa seuraa.

Ydinvoimaa puolustetaan sillä, että sen käytön lisääminen on ainoa todellinen keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mielestäni se on vain tekohengitystä, ei kestävää kehitystä. Jos tahtoa ja resursseja löytyisi tarpeeksi uudistuvien energiamuotojen käytön lisäämiseen ja ympäristöystävällisen tekniikan kehittämiseen, saataisiin paljon aikaan. Eri maissa käytetään uskomaton määrä rahaa sotateollisuuteen, jos tuosta summasta edes puolet käytettäisiin ympäristöongelmien ratkaisemiseen, luulen että ongelmia olisi vähemmän ja energiaakin tuotettaisiin kestävämmällä tavalla.

Poukkoilua

En pidä blogeista, joissa kirjoittaja kertoo, mitä milläkin hetkellä on tehnyt. Väitän, ettei ketään oikeasti kiinnosta missä kissanristiäisissä kansanedustajaehdokas on milloinkin käynyt ja missä välissä hän on kahvikupposensa nauttinut. Väkisinkin herää epäilys, ettei kirjoittajalla ole muuta sanottavaa kuin kehua omia tekemisiään. Niinpä olen päättänyt, että kyseisenlaiselle raportointilinjalle en lähde.

Mutta. Nyt aion tehdä poikkeuksen, mielestäni kuitenkin perustellun. Viime päivät ovat nimittäin olleet niin osuvia ja koomisiakin esimerkkejä siitä, mitä on yhdistää opiskelu, vaalityö, muutto ja muu elämä. En usko siihen, että minkään asian hoidolle on hyväksi se, että poukkoillaan paikasta toiseen ja tehdään sitä sun tätä, mihinkään täysillä keskittymättä. Joillekin päiville ohjelmaa kuitenkin vaan kertyy ja silloin täytyy yrittää selviytyä parhaansa mukaan.

Maanantaina ohjelmassani oli musiikkikuvaelmaharjoitukset ja OKL:llä antoisat oppitunnit, joissa kaksi hämeenlinnalaista alakoulun rehtoria oli kertomassa meille vanhempien kohtaamisesta. Olin myös ensimmäistä kertaa sekä katsomassa uutta asuntoani että seurakunnan diakoniatyönjohtokunnan kokouksessa. Tuli kyllä pistäytyminen uuteen kotiin aika kalliiksi, koska ostin sekä sälekaihtimet että turvalukot ja ovisilmän:) Taitavat onneksi olla ihan hyödyllisiä hankintoja.

Eilisen päivän aikana olin luennolla kuuntelemassa mediakasvatusasiaa, seuraamassa eläkeläisten vaalipaneelia, kuviksen tunnilla tekemässä grafiikan töitä, harjoittelemassa ryhmämme kanssa musiikkikuvaelmaa, lehtihaastattelussa sekä illalla vielä työväenyhdistyksen kokouksessa ja kaverin tupareissa. Musiikkikuvaelman ensi-ilta (ja ainoa esitys) on muuten huomenna. Kuvaelma kertoo tukkijätkä Taunon elämästä ja hänen haikeasta rakkaudestaan kauniiseen Ansaan.

Kuvaelman teko on ollut melkoinen koetus koko ryhmälle. Työskentely saa mielenkiintoisia piirteitä, kun 15 opettajaopiskelijaa laitetaan samaan tilaan yhdessä tekemään kuvaelmaa. Mielipiteitä on paljon, erilaisia ja joka asiasta. Projektin edettyä ihan loppuvaiheeseen, väitän kuitenkin, että olemme selvinneet hyvin ja ryhmädynamiikkakin taitaa olla nyt ihan uudella tasolla.

Lopuksi on pakko nostaa hattua presidentillemme. Kannanotto kuudennen ydinvoimalan rakentamista vastaan oli aiheellinen ja ajoituskin ihan mainio. Olen samaa mieltä kuin Halonen, että ydinvoima on ilmastonmuutokseen vain lyhytaikainen ratkaisu, ei pysyvä apu. Ydinjäte on lasku, joka jätetään tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Hyvää ystävän päivää vielä kaikille, sekä tutuille että tuntemattomille! Kiitos kaikille kortin tai viestin lähettäneille. Lupaan olla kuukauden päästä taas parempi ystävä:)

Tuudittautumisen vaara

Eilen saimme kuulla hyviä uutisia tupakoinnin vähentymisestä. Miehistä ”enää” neljännes ja naisista viidennes tupakoi päivittäin. Laajamittainen työ tupakoinnin vähentämiseksi on siis tehonnut. Koulumaailman osalta olemme jo pitkään saaneet ylpeillä oppilaidemme loistavilla PISA-tuloksilla. Suomalaissa koulussa siis opitaan hyvin ja opetuksen tasokin on loistavaa. Mikä näissä uutisissa sitten pelottaa?

Edellä mainitunlaisia hyviä uutisia on tietysti aina mukava kuulla. Vaara piilee siinä, että näihin hyviin uutisiin on helppo tuudittautua. Näissä hyvissä uutisissa piilee kuitenkin aina oma vaaransa. Niitä kuullessa on helppo ajatella, että enää ei tarvitse tehdä mitään. Työtä tupakoinnin vähentämiseksi ei juuri nyt saa lopettaa eikä opetusta koskevien päätösten osalta voida elää siinä harhassa, että kouluissamme on kaikki kunnossa. Muuten tulee takapakkia ja pian. Itsestään tupakointi ei kuitenkaan ole vähentynyt, vaan se on ankaran työn tulos. Jokainen voi huomata, että koko ilmapiiri tupakointia kohtaan on muuttunut. Tupakoinnista esimerkiksi työpaikoilla on tehty niin hankalaa, ettei siihen kovin laiska ihminen enää viitsi edes vaivautua.

Väliin on todettava, että tupakoimista en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Pienessä nousuhumalassa olo on sentään ihan iloinen, mutta mitä tupakoimisesta hyötyy? Saa keuhkot täyteen häkää ja jatkuvan yskän? Moni tietysti aloittaa polttamisen teini-ikäisenä, jolloin merkitystä on vain sillä mitä kaverit ajattelevat. Ja ymmärrän kyllä senkin, että jos tupakoinnin on joskus aloittanut, ei siitä hevillä eroon pääse. Mutta silti.

Hyvänä esimerkkinä tuudittautumisen vaaroista voi mainita aborttien määrän lisääntymisen omassa ikäluokassani ja nuoremmissani. Pitkään ennen meitä aborttiluvut olivat laskussa, mutta kun terveystiedon opetuksesta kouluissa luovuttiin, seuraus oli ilmeinen.

No, liika pirujen maalailu seinälle ei ole kovin kivaa, joten kyllähän niitä hyviäkin uutisia tarvitaan. Lämpimästi suosittelen tutustumista Demarinuorten ja SONK:n tulevaisuuden uutiset –sivustoon, jossa kerrotaan mitä tapahtuu, kun nuoret demarit pääsevät vaikuttamaan asioihin:)