Kamalaksi kääntynyt keskiviikko, tokkurainen torstai ja parempi perjantai

Herätyskello soi keskiviikkoaamuna 5.30. Muutama vuosi sitten siinä ei olisi ollut mitään kummallista: kello soi harva se aamu ennen viittä ilmoittaen, että oli aika lähteä töihin. Nyt ylösnouseminen oli takkuisempaa. Väsymys haihtui onneksi pian kun pääsin raittiiseen ulkoilmaan ja ihmisten pariin Hämeenlinnan rautatieasemalle. Olimme asemalla Iisakin, Sadun sekä minun että Iisakin vaalipäällikön kanssa jakamassa työmatkalaisille SDP:n Reilu työelämä –kampanjan esitteitä. Reilu työelämä –päivä oli hyvä muistutus, siitä että reilun työelämän pelisäännöt ovat meille demareille tärkeitä.

Tässä yhteydessä on hyvä tilaisuus sanoa muutama sana Vesa Vihriälän työryhmän julkaisemasta globalisaatioraportista. Raportissa todetaan mm. että työntekijöiden irtisanomissuojaa tulisi heikentää ja palkoista tulisi yhä useammin sopia yritystasolla. Kaikki tämä siis siksi, että ilman näitä heikennyksiä Suomi ei muka tule pärjäämään globalisaation kynsissä. Hah. Globalisaatio ei ole mikään ulkopuolinen, hallitsematon voima, jolle kukaan ei voi tehdä mitään. Globalisaation kaikki vaikutukset eivät ole pelkästään huonoja, mutta myös haittavaikutuksia on paljon. Niitä vastaan taistellaan parhaiten tekemällä työtä niiden asioiden eteen, jotka yhteiskunnassamme ovat paremmin kuin missään muualla maailmassa. Irtisanomissuojaa heikentämällä vain kasvatetaan kuilua hyvä- ja huonotuloisten välillä. Jos näin tapahtuu, on meillä pian suuri joukko yhteiskunnasta syrjäytyneitä ja todella köyhiä kansalaisia.

Hyvin alkanut päivä jatkui valitettavasti ikävämmissä merkeissä. Lähdin iltapäivällä viisaudenhammasleikkaukseen YTHS:lle Tampereelle. En ollut odottanut, että se olisi ollut niin kamalaa, onhan minulta jo yksi hammas aikaisemmin leikattu. Tätä kertaa ei mitenkään voi verrata edelliseen. Tunti tuskaa hammaslääkärin luona ei riittänyt, vaan kipu jatkui ja jatkui. Matkasta takaisin Hämeenlinnaan en muista juuri mitään ja olo oli sekava vielä kotonakin.

Kouluun kuvittelin meneväni heti seuraavana päivänä, mutta eihän siitä mitään tullut. Puhe- ja ilmaisutaidon harkoissa oleminen olisi ollut mahdotonta, kun suu aukesi puhuessa yhtä vähän kuin Kimi Räikkösellä. Olin sitten torstain kotona. Kuvittelin tekeväni valmiiksi monia kirjoitushommia, mutta antibiootit ja särkylääkkeet väsyttivät niin paljon, että yli puolet päivästä kului nukkuessa. Päivän ainoita saavutuksia olivat auton huoltoon vieminen, kaupassa käyminen, ruoan laittaminen sekä Talouselämän vaalikoneeseen vastaaminen. No, joskus näinkin. On muuten kummallista, että juuri silloin kun toinen poski on sen näköinen, että joku on tunkenut sinne golfpallon, eikä haluaisi törmätä kehenkään, on ruokakauppa täynnä tuttuja.

Tänään olo alkaa onneksi helpottaa. Olen päättänyt pysyä hereillä. Viikonloppuna aion kuitenkin levätä mahdollisimman paljon muun tekemisen lomassa.