Läsnä vai paikalla?

Luennolla istuessa olen usein seurannut sitä, kuinka moni puuhaa samalla jotain aivan muuta, kuin kuuntelee luennoitsijaa. Osa juttelee vierustoverin kanssa, osa tekee muiden kurssien tehtäviä, osa tutkii kalenteriaan. En väitä itse olevani asiassa muita parempi. Moni ”tärkeä” asia on tullut hoidetuksi juuri luennon aikana. Taisinpa syksyllä lähettää kaikki muista äänestää minua seurakuntavaaleissa –viestit tutuille juuri erään luennon aikana. Mutta silti on tilanteita, jolloin toivoisi kanssaihmisten osaavan keskittyä juuri siihen hetkeen ja olevan aidosti läsnä siinä kyseisessä tilanteessa.

Paikalla muttei läsnä –ilmiö on tuttu monessa muussakin paikassa kuin luentosaleissa. Kokouksissa ihmiset näppäilevät tekstiviestejä ikään kuin näyttääkseen muille, kuinka kiireinen minä oikeasti olen. Samaan ilmiöön liittyy myös ihmisten taipumus kadota tilaisuuksista vähän ennen niiden loppumista. Niin kuin se säästäisi aikaa merkittävästi. Monilla on kova yritys olla yhtä aikaa useassa paikassa. Ilmeisesti ajasta on tullut niin arvokasta, ettei sitä voi tuhlata siihen, että keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan. Uskon kuitenkin, ettei yksi ihminen voi tehokkaasti tehdä kuin yhden asian kerrallaan. Loppujen lopuksi kaikkien aikaa säästyisi kun yksi asia hoidettaisiin kerralla kunnolla valmiiksi.

Läsnäolon puute näkyy myös kodeissa. Vanhemmat ovat kyllä kotona, mutta valitettavan harvoin oikeasti läsnä lasten kanssa. Useimmiten televisio tai tietokone on päällä, vieden joko aikuisen tai lapsen huomion. Läsnäolon puute taitaa vaivata myös useimpia parisuhteita. Myönnän kyllä itsekin, että osaan olla niin uppoutunut esimerkiksi kirjoittamiseen, että muu maailma sulkeutuu täysin ulkopuolelle. Helppoa läsnä oleminen ei siis missään tapauksessa ole.

Läsnä olemista ei voi huijata. Olennaisesti läsnäoloon kuuluu toisen kuunteleminen. Tulevana opettajana toivon, että osaan kuunnella oppilaitani riittävän hyvin. Tuntuu pelottavalta, kuinka osaan antaa tasapuolisesti huomiota parhaassa tapauksessa 30 oppilaalle.

Kokoomuksen kampanja, puolue jolla on korvat, on hymyilyttänyt minua siitä asti, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Korvathan meillä on kaikilla, mutta on eri asia miten niitä osataan käyttää. Viestin perillemenoon ei aina riitä edes kuunteleminen, tärkeää on se miten kuunnellaan ja ymmärretään.