Kootut kampanjakommellukset

Sanotaan, että tekevälle sattuu. Tai no mulle ilmeisesti ainakin. Siksi siis tänään pieneksi välipalaksi muutamia kommelluksia viimeisen kuukauden ajalta.

Mitään erikoista ei ole siinä, että kalenteri tai rahapussi (tai parhaassa tapauksessa molemmat ) unohtuvat kotiin. Se on aika normaalia. Viime sunnuntai oli unohtamisesta loistava esimerkki. Päivällä olin Raatihuoneella Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston naisten järjestämässä seminaarissa Akat tahtoo ja tekee -naiset vaikuttajina yhteiskunnassa. Perille saapuessani tajusin, että mulla ei ole kännykkää mukana. Olen varma, että pengoin laukkuni kunnolla eikä sitä siellä ollut. Seminaarin loppupuolella jonkun kännykkä alkoi soida salissa. Pian tajusin, että se soi laukussani. Puhelin olikin siis mukana.Tosi noloa!

Sunnuntai-iltana lähdin vielä Lopelle paikallisen yhdistyksen tilaisuuteen. Olin pakannut muovikassiin tulitikkujani ja kangaskassejani. Ennen lähtöä laskin muovikassin käsistäni pukeakseni takin päälleni. Moottoritiellä Linnatuulen kohdalla tajusin, että muovikassi oli jäänyt kotiin. Onneksi tilaisuus sentään sujui hyvin ja pääsin lumituiskusta huolimatta turvallisesti perille.

Unohtelu ei ole kuitenkaan ole mitään ”tulipalon” sytyttämiseen verrattuna. Olimme tammikuun alussa pitämässä puolueemme Hämeenlinnan ehdokkaiden kanssa yhteispalaveria kunnallisjärjestön toimistolla. Menin paikalle ensimmäisenä ja keitin keittokomerossa kahvia. Jonkun aikaa palaveria pidettyämme vieressäni istunut Filatovin Tarja kysyi minulta, että haistanko minä, että jossain käryää. Epäilin sen olevan takanamme ollut monistuskone. Hetken kuluttua keittokomerosta kuitenkin nousi savua. Hellan päällä ollut pahvirasia kärysi. Kukaan muu ei keittokomerossa lisäkseni ollut käynyt, joten ilmeisesti olin onnistunut vahingossa jotenkin saamaan levyn päälle. Onneksi Tarja toimi nopeasti ja vahingoilta vältyttiin. Istuttiin tosin loppupalaveri melkoisen katkun keskellä. Voisi kuitenkin sanoa, että ainakin meidän Hämeenlinnan demariehdokkaiden vaalityö käynnistyi "tulisesti".

Viikonloppuna ennen joulua olimme Reskalla pitämässä vaalitilaisuutta. Siellä juttelin ihmisten kanssa ja jaoin heille tulitikkuaskejani. Meitä ehdokkaita oli paikalla aika monta ja jos huomasin, että toinen ehdokas jutteli jonkun kanssa, pysyttelin tikkuineni kauempana. Jostain syystä en kuitenkaan huomannut Koskisen Johannesta ja olin jo antanut tikkuaskini hänelle ennen kuin huomasin, kuka oli kyseessä. Onneksi Johannesta vain nauratti ja hän tokaisi, että ”ainahan niitä tulitikkuja tarvitaan”.

Onneksi useimmat päivät sujuvat varsin tavallisissa merkeissä. Joskus vaan on ihan hyvä myöntää itsellekin, että kaiken ei tarvitse aina sujua ihan ennakkosuunnitelmien mukaan. Pienet kommellukset piristävät arkea.